Turska2.net sailblog

Näinä aikoina on hyvä ottaa katsaus vanhoihin kirjoituksiin, ja huokaista miten hauskaa, että on viimeinkin jotain kirjoitettavaa. Ilman vastoinkäymisiä, ja hyvin suunniteltuna tämä homma alkaa nykyisellään muistuttamaan hiukan liian paljon ammattiurheilua, mutta onneksi luonnon- ja muut mullistukset voivat välillä puuttua peliin. Katastrophi-kevyen kisan jälkeen saimme kamat, eli vuokralaivueen ja uuden ruuhen, pakattua. Meille avautui tilaisuus viettää hetken laadukasta vapaa aikaa, ja saimme seuraa Marseillesissa opiskelevasta kaveristani Sinnasta. Lähdimme yhdessä tutkimusretkelle Porquerollin mystiselle saarelle, joka on läheisestä sijainnistaan huolimatta aina tuntunut olevan niin kaukana. Löysimme unelma laguunin, jossa vapun aatto kuluikin sitten muutaman tunnin ajan rattoisasti.

Palataanpa vielä kisaan. Toiveemme toteutui, ja saimme hiukan tuulta! Pidennetyt karsintalähdöt kääntyivät meidän eduksemme, ja Niksun noustessa kevyessä keskituulessa trapetsille nousi tuloksetkin, ja nousimme kertaheitoilla 25. Valitettavasti viimeinen kisapäivä, jolloin tuuli pyöri kuin hilla poron vatsalaukussa, oli taas tuuleton, ja näin ollen hasardi. Loppusijoitus kisasta oli 33, ja hyvä niin, sillä moni eturivin stara joutui taipumaan Hyeresin kevyissä ja vaihtelevissa tuulissa ja purjehtimaan pökä eli b-finaalissa. Näyttääkin tällä hetkellä siltä, että olemme yksi fleetin varmimmista suorittajista: tuulesta riippumatta kaikki kisat akselilla 20-30 ilman yli- tai alisuorituksia.

Hyèresistä ajoimme Marseillesin kautta Amsterdamiin, josta kirjoitan tätä blogimerkintää. Löysin hävinneeksi luullun kameran, ja otin vapauden päivittää edellisiä viestejä alunperin niihin tarkoitetuilla kuvilla. Skrollatkaa siis alas, kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Uusia aktiviteettejä on luvassa 15.5 alkaen, kun paluulento laskeutuu Amsterdamin liberaalismieliseen kaupunkiin. Edessä on uuden veneen viimeistely, kastajaiset ja Medemblikin Maailman Cup regatta! Pysykää siis kuulolla, kausi on vasta alussa!

Peace.

Helsinki-Turku-Tukholma-Hyéres-Milano-Hyéres retkestä on jo ehtinyt vierähtää tovi, ja ajokrapula alkaa pikku hiljaa hellittää. On uskomatonta, miten meille niin vähäpätöinen asia kuin pikku tulivuoren purkaus-törähdys voi vaikuttaa meidän suunnitelmiin niin radikaalisti. Ajoimme Ruotsin läpi luonnollisesti 140km/h lasissa, ja Saksaan saavuttuamme marssitahti nousi 160km/h. Parin liikenneruuhkan, pakollisten tankkausten ja ruokalujen jälkeen saavuimme 25 tunnin jälkeen Hyéresiin. Ehdimme nukkua yön yli, jonka jälkeen vuorossa oli kello kuudelta alkava moottorimarssi kohti Italian Milanoa. Tarkoitus oli siirtyä Milanoon kahdella autolla, ensinnäkin siitä syystä, että “ylimääräinen” auto, jolla Suomesta tänne matkasimme, lähtisi takaisin kotireissulle kuljettamaan Italialaiseen ruokavalioon väsyneitä suomalaisia matkailijoita takaisin kotimaahan, ja samalla saisimme noudettua uuden veneemme Nautivelan (kyllä, luitte oikein) tehtaalta vieläpä ennalta sovittuna aikana.

Veneen nouto foilien hienosäätämisineen sujui hyvin, ja pian olimmekin jo taas tutussa Hyéresissä. Kolmen päivän yhtäjaksoisen matkaamisen jälkeen uni kyllä maistui…

Edessä oli kisavalmistautuminen ja saman aikainen veneen heloitusprojekti, jonka ohessa ylimääräisinä puhdetöinä piti harrastaa vieläpä läksyjä. Laskimme uuden veneen pihallemme, ja toimme yhden vuokraveneistä viereen mallikappaleeksi. Valmentaja-Lefko on kokenut heloittaja, ja opimmekin että punaviini on väsyneen heloittajan paras ystävä. Hienona detailina mainittakoon veneen purppurainen pohjan väritys, josta viinilaikut eivät erotu. Kuvia heloituksen edistymisestä on saatavilla pika puolin, kunhan kamera löytyy. Pakko sanoa, että Nautivela ei ole koskaan ennen näyttänyt näin hienolta.

Sitten kisaan. Saavuttuamme tänne paikan päälle on tuuli päättänyt pysytellä visusti piilossa. Lämmintä on sen sijaan ollut, eli tätä reissua voisi kuvailla kohtalaisen kalliiksi yhtäjaksoiseksi solarium-visiitiksi. Ensimmäisenä kisapäivä odoteltiin 6 tuntia merellä tuulta, joka ei koskaan tullut. Toisena päivänä odoteltiin taas, ja ajettiin pari starttia naurettavan marginaalisissa keleissä, joissa ei pitäisi kisata. Hyvä ranskalaisille, jotka näyttävät tosin liikkuvan kelissä kuin kelissä. Arpaonni, painottaen sanaa onni, ei valitettavasti ollut meidän kohdalla ja kaikki valinnat tuntuivat menevän pieleen. Ensimmäisessä lähdössä yksi kardinaalivirhe tiputti meidät mukavasti 20 sijan kieppeiltä lähes viimeiseksi, eikä toisen lähdön 22. paljoa lohduttanut. Tänään rantaan palattiin kaksi kertaa, ja viimein tuuli nousi kuin nousikin, ja saimme ajettua startin kunnon trapetsikelissä. Keskituuli sopii meille ja vene kiitää kuin raketti. Vähän ehkä liiankin kovaa ja holtittomasti, sillä epäonnistunut lee bow viimeisellä ylämerkillä pakotti meidät tekemään 720. Rangaistuskierroksia nautiskellessa onnistuimme vielä rikkomaan hollantilaisiakin, joten edessä oli uusi 720 heti peräkanaan. Tipuimme viidenneltä sijalta kymmenenneksi.

Huomenna edessä on kolme karsintalähtöä, sillä kolme starttia ei mahdollista vielä finaaleihin siirtymistä. Toivomme trapetsikeliä, mutta sääennuste lupaa pläkää.

Joskus kaikki ei mene aivan nappiin. Allekirjoittaneen elämän uhkapelin low peak alkoi liian hyvin sujuneen Palman matkan jälkimmäisinä päivinä pirteällä flunssalla, ja kotimaan viikkokin alkoi alakuloisesti isoisän hautajaisilta. Koulu etelänaapurissa ei ottanut sujuakseen, ja matka pohjoiseenkin osoittautui tuloksettomaksi ja takaisin tultiin tyhjin käsin ilman tyttöystävää. Joskus on tarpeellista ottaa hiukan takkiin, ja varmuuden vuoksi oli joku tällä välillä murtautunut mun autoon Tallinnassa kotipihalla. Seuraavana päivänä, ennen kuin oli aika palata kotiin valmistautumaan Hyéresin matkaan, ilmoitti mutsi suru-uutiset: toinenkin isoisä nukkui pois. Tämän jälkeen tulivuoren tuhka sulki Suomen ilmatilan ja pilasi meidän suunnitelmat Nizzaan lentämisestä perjantaina. Kaikki suunnitelmat treeneistä, ja uuden veneen noutamisesta maanantaina olivat vaarassa. Oli siis aika palata “back to basics” Rip Curlin poikien kanssa ja lepuuttaa hiukan aivoja…

Onneksi pienet vastoinkäymiset eivät kaada tätä tiimiä. Vaikka välillä uloste tuntuu “lentävän tuulettimen läpi”, pitää kaikesta päästä yli. Nopean kriisipalaverin jälkeen eilen illalla päätimme unohtaa lennot, ja lähteä aamulla autolla kohti Ranskaa. Auto täyttyi samantien tutulla tiimillä, kun Rosa, Jossu ja saksalaisvahvistus Jappe mielivät mukaan. Maailmancup-kisat Hyéresissä alkaa 25.4 Sunnuntaina. Kovan tuulen skaban maineessa olleella kisalla on tapana yleensä olla kevyt tuulinen, joten katsotaan mitä tänä vuonna on luvassa, ehkä pakkasta ja viikko mistraalia?

Kun olympiadi siirtyy toiselle vuodelle, voidaan sanoa että kilpailu oikeastaan vasta alkaa. Näin on perinteisesti ollut olympialuokissa. Tämän vuoden tulos 27. oli yhden pykälän huonompi, mutta toisaalta fleetti oli isompi (470 oli tänäkin vuonna purjehtijamäärältään isoin luokka) ja paljon kovatasoisempi. Viimeisimmätkin vielä jäljellä olevat vanhat ketkut ovat heränneet olympia-krapulasta ja treenanneet talven samalla kun nuoret ja nälkäiset ovat tehneet armotta töitä päästäkseen samalle levelille. Myös meidän taso on selkeästi noussut viime kaudesta, vaikka se ei nyt ehkä heijastu tuloksiin tällä hetkellä. Niksu oli valitettavasti alku kisan kipeänä, mikä vaikutti kyllä selkeästi suoritukseen, mutta vaikka starttaaminen ei ehkä onnistunut, katastrofeilta vältyttiin. Kisan kolmantena päivänä keli nousi myrskylukemiin, ja nepat pysyivät visusti rannassa. Illalla, kun purjelaudat lähetettiin kisamaan, sain viimein kauden ensimmäiset surffipäivät plakkariin Palman lahden secretspotilla muutaman lokaalin kanssa

Välttämätön luksus, eli lentomatkailu, on valjastettu nyt äärimmäisen tehokkaasti käyttöön, kun juniorit matkustavat meidän autolla ja veneet perässä seuraavaan kohteeseen. On monta keinoa pitää itsensä kiireisenä, ja tällä kertaa ainakin allerkirjoittaneen ajasta leijonasosan vie opiskelu, minkä takia useamman treenin päivässä vetäminen on välillä hankalahkoa. Mikäli keväinen kehitys jatkuu kuitenkin suotuisana, saattamme vetäytyä syyskaudeksi joko karibialle tai australiaan hiomaan fysiikkaa, kovan tuulen vauhtia ja tekniikkaa! Tämä tarkoittaa sitä, että osa-aikaiset purjehtijat siirtyvät jälleen täyspäiväisiksi.

Paluu etelään tapahtuu ensi viikolla, kunhan opiskelut Suomenlahden eteläpuolella ja tyttöystävä Suomi-neidon pohjoispuolella on hoidettu. Ohjelmassa on lento Nizzaan, jonka jälkeen matka vie Milanoon uuden veneen noutoon! Vene duunataan vanhan perinteen mukaan, ja valmistuttuaan se esitellään tässä blogissa. Huhujen mukaan pohjan väri on tumman lila…!

Pääsiäinen kolkuttelee jo ovelle, ja jälleen oli aika palata tuttuun ja turvalliseen Palma de Mallorcan S’arenaliin. Tämän vuoden kolmas Maailman cup skaba olisi jo kipparin kuudes sellainen. Viime vuotiseen verrattuna fleetti on taas kasvanut 99 tiimiin (ja kisakin koventunut), niin kuin yleensäkkin tässä vaiheessa olympiadia. Vain pari hassua ykkösnimeä puuttuvat, ja nekin gastiongelmien tai yleisen puutumisen vuoksi. Tunnelma on virittynyt: pääsiäispupuja loikkii ranta vääränään ja sääennuste viikoksi näyttää varsin värikkäältä. Suomalaiset purjehtijaurhot ovat kaikki valmiina kisaan, toisin kuin allekirjoittaneen yliopisto-esseet.

Ensimmäinen kisapäivä vedettiin tosi kevyissä tuulissa ja pitkästä aikaa Palman perinteisellä rata-alueella S’arenalin kalliokielekkeiden lähellä. Pari vuotta putkeen nepat on tungettu lahden keskelle, jossa tuulet ovat… no vähän mistä sattuu. Perinteinen rata ei tarjonnut kauheasti tasaisempia olosuhteita, mikä oli ehkä ihan hyvä sillä starttaaminen ei tunnu sujuvan kauheasti paremmin. Hissi kävi kuitenkin krysseillä tasaisesti ylöspäin, ja maalissa oltiin viimein 16! Lopulta tuuli kuoli, ja edessä oli hinaus rantaan! Pakko vielä mainita, että 50 veneen fleetti tuntuu kohtuullisen ahtaalta. Harmi, että muutama vene perui osallistumiset, muuten oltaisiin saatu kolmen fleetin tiukka kisa.

Rannassa vastaan käveli hyväntuulinen sälli – Edellisissä tarinoissa seikkaillu koutsi ja olympiamitalisti Kevin oli lentänyt koko matkan Miamista Palmalle nepaliiton kokousta varten, ja tuli tutkimaan venettämme. Erityisesti stuura oli Kevinin mieleen, ja mahtoikohan johtua siitä, että se on myös hänen designinsa…

Työnteko jatkuu rannassa tällä kertaa kouluhommilla! Huomenna luvassa kolme starttia reippaassa merituulessa, eli vastaanottimet tuloksiin! Peace…

Feels good to be back, toteaa yksi jos toinenkin jenkkiräppäri biisiensä alkupuolella, vaikkeivat koskaan ole edes oikeasti poistuneet räppiareenoilta. Samanlaisilla fiiliksillä matkattiin tänäkin keväänä Palma de Mallorcalle viiden päivän teholeirille. Palma tarjosi tällä kertaa vaihtelevaa säätä, aallokkoa ja joka päivä purjehdittavaa keliä. Kaiken tämän lisäksi rannalle oli kasaantunut puolen metrin valli sitkeää merilevää, jonka ylittäminen vaati todellisia ponnisteluja. Ilmeisesti klubin tarjoama traktori oli tulossa lanaamaan levät sinne minne ne kuuluukin, mutta luonnonsuojelijat olivat pistäneet projektille stopin. Niin, ja uutuutena merilevän lisäksi mukana oli myös kaksi uutta suomalaista tyttövenekuntaa!

Blogia kirjaileva kippari pyrkii suhtautumaan tänä keväänä koulunkäyntiin hiukan totisemmalla asenteella, jotta ensi syksynä ei välttämättä koulukirjoihin tarvitsisi koskea, ja sen takia toimimme niin että Niksu lensi etukäteen Nizzaan noutamaan Cannesin basecampista auton, veneen ja mastot, ja itse lensin perässä kolme päivää myöhemmin. Taktiikka toimi, ja purjehdimme jo samana päivänä kun saavuin Palmalle!

Viime leirillä huomiota herättivät meidän isohko mastoarsenaali, tällä kertaa taas veneiden määrä, sillä mukana kulki ylimääräinen nepa! Voimmekin siis todeta hyvillä mielin, että homma ei jää enää varusteista kiinni. Ja nuorisolle, jotka tätä blogia lukevat, vielä huomautuksena että se varavene ei ole pakollinen investointi. Tarkoitus oli laittaa Amerikan pojat purjehtimaan kakkosveneellä, mutta kun vene oli jo lähtenyt Suomesta, ilmoittivat pojat ostaneensa uuden. Kakkosveneelle on kuitenkin jo mahdollisesti löydetty purjehtija Palman kisaa varten, joten tyhjän pantiksi vene ei jää.

Saimme aikaiseksi viisi päivää niin hyvää treeniä, että päätimme suosiolla jättää viimeisen päivän palautumiseen ja kotimatkaan valmistautumiseen. Kryssivauhtia löydettiin toivotusti lisää lenssin kulkiessa entiseen malliin kovaa kyytiä. Viimeisenä päivänä Niksun huilatessa hotellilla lähdin vielä vesille tyttöjen kanssa antamaan hiukan ylimääräistä inputtia apuvalmentajana. Oli siistiä huomata, miten nopeasti tytöt kehittyvät! Oikotietä onneen tässä lajissa ei ole, mutta kaikkien ei tosiaan tarvitse kulkea sitä kivisintä tietä, mikä Suomessa on ollut erinäisistä syistä varsin suosittua. Tähän väliin iso käsi ylös Tusselle, jonka valmennusmetodeihin kuului opettaa asiat oikein detaileja myöten heti alussa, jotta virheistä ei myöhemmin tarvitsisi oppia pois. Tämän vuosikymmen nepaskiglarit ovat ottaneet opiksi!

Miamin MC-kisasta on vierähtänyt jo tovi ja aivot ovat saaneet tuulettua hetken aikaa. Kisaan lähdettiin hyvin levänneenä, sillä ennen skabaa ilmassa oli reiluhkoa väsymistä ja ongelmia tiimin sisällä. Lepo auttoi ja ongelmat ratkesivat, ja purjehdus oli suht rentoa alusta asti. Valitettavasti fleetti oli tänä vuonna kuitenkin todella liukas, ja extreme vanhat kamat eivät suoraan sanoen auttaneet asiaan. Silti homma ei vene vauhdista jäänyt kiinni, ja kärjen perässä pysyttiin siinä miten normaalistikkin. Toiseksi viimeisenä päivänä napattu varaslähtö pilasi muuten kohtuu tasaisen sarjan, ja kuten luonnollista, se olisi ollut meidän paras startti. Ei vissiin kannata pitää niitä muotoviivoja fokassa, jos muillakaan ei ole! Loppusija 21. oli siis pettymys, sillä parempaan olisi pystytty. Taistelimme silti alusta loppuun, ja muutamaan otteeseen toivottomalta näyttänyt tilanne käännettiin ihan hyväksi startiksi. Tosin liian usein kävi myös “huono tuuri” (yleensä niillä hetkillä jos tuuli kääntyi tai shiftasi lenssillä rajusti) ja sijoituksissa tiputtiin. Ylämerkillä oltiin yleensä vähintään keskivaiheilla fleettiä, muttei tällä kertaa valitettavasti kertaakaan top-5:ssä.

Onneksi kuitenkin kisan jälkeen tilanteen voi aina nollata joko perinteisillä keinoilla tai rentoutuen. Vanhaan ikääni vedoten olen viime aikoina suosinut jälkimmäistä vaihtoehtoa. Palasimme kisan jälkeen taas treenikaveriemme kämpille Miamin pohjoispuolelle. Muutaman päivän saunominen ja altaassa kylpeminen auttoi, ja vielä lähdettyämme perheen pää loihti meille mahtavan miekkakala-aterian. Oli siis helppo nostaa kytkintä ja palata takaisin kotiin hymyssä suin.

Huonojen kisafiilisten siivittämänä myös liiton päävalmenta Esko Rechardilta on kuulunut käsky keväiseen kehityskeskusteluun. Onneksi meiltä sentään vaaditaan parempia tuloksia, laadukkaampaa harjoittelua ja enemmän vesitunteja niin meiltä, kuin koutsilta. Onneksi tässä lajissa on muutakin sisältöä kuin pelkkä kilpailu, joka itsessään tosin on siistiä.

Seuraavana vuorossa on perinteinen Palman leiri, jossa tänä vuonna purjehtii neljä suomalaisvenettä, joista kaksi on uusia naisistoja. Valitettavasti kentältä on kantautunut tieto, että Suomen ykkösnaisisto Hanna ja Miksu ovat lopettaneet. Oli mahtavaa purjehtia kanssanne viime vuodet, ja toivotamme onnea mikäli uusia projekteja ilmaantuu, ja yritämme viittoa uudet tytöt oikeille teille yhdessä. Mitä tapahtuu Palmalla lukee tälläkin kertaa yksityiskohtineen Turska2-blogissa, ja lähtö saksalaisten luvatulle saarelle seuraa vuorossa ensi viikon lopulla, joten parasta pysyä kuulolla!

Pohjois-Amerikan mestaruudet osoittautuivat erinomaisiksi, joskin aika sekaviksi skaboiksi. Jostain syystä ainut hyvä lähtö vedettiin tällä kertaa kovassa tuulessa, ja loput startit olivatkin sitten aikamoista alamäkeä, eli kärjestä kohti perää. Viimeinen päivä jätti vähän happaman maun suuhun, kun päivän toka startti mitätöitiin lautakunnan mogan takia, ja viimeinen startti olikin sitten varaslähtö. Luonnollisesti näissä tultiin hyvin byyriin. Starttaaminen alkoi kuitenkin toimia pienen takkuilun jälkeen, joten tavoitteet saavutettiin – loppu hyvin, kaikki hyvin. Kisan jälkeen vedettiin sitten vielä ruotsalaisten kanssa kevyen tuulen treenisetti kunnollisissa Floridan olosuhteissa.

Työn seurasi tietysti huvi, mikä kulminoitui tällä kertaa Pohjois-Miamiin, jossa amerikan isäntämme majailevat. Mukava rantatontti oli erittäin rauhallinen, ja ilmeisesti seutu on varsin haluttua, sillä itse Tiger Woods rakentaa suoraan naapuriin omaa huvilaansa. Meille tarjoutui sopiva mahdollisuus ottaa vähän lisää irti Atlantin läntisestä päästä, vaikkakin tällä kertaa ei surffattavia aaltoja ollut valitettavasti tarjolla!

Eli this is how we do it! Huomenna jatketaan jälleen aamulenkillä ja vesitreeneillä kello 11. Illalla vuorossa on paintballmatsi 49er-jengin kanssa, ja sen jälkeen Suomen joukkueen team dinner. Miami Rolex OCR alkaa sunnuntaina, joten pysykää kanavilla!

Uskoisin, että suurimmalle osalle lukijoistamme ”liskojen yö” on jokseenkin tuttu juttu. Tällä kertaa ne öisillä seinillä niljakkaasti matelevat selkärangattomat päättivät ilmestyä maan pinnalle päiväs aikaan, ja pääsimmekin seuraamaan, miten niin pienet kuin vähän isommatkin matelijat seikkailivat välillä veneessä, maalla ja vedessä. Ilmaston muutoksen uhriksi joutunut hännästään pää alaspäin roikkuva lisko on iguaani, joka ilmeisesti tipahti puusta yöpakkasten aikana. Sen sijaan ylhäällä olevassa kuvassa käsiteltävä eläin on aito villi-alligaattori, jonka sisäisen crocodile dundeensä löytänyt blogikirjoittaja pyydysti rämesafarilta. Huomatkaa selkeä henkinen yhteys.

Olemme treenanneet nyt viikon verran amerikan ihmeiden kanssa, ja tehneet tuttavuutta vähän uusiin välineisiin. Onko testeistä mitään iloa tuloksien kannalta en tiedä, mutta uusia juttuja purjeista voi näköjään oppia koko ajan!  Tänään alkaneiden treeniskabojen aikana vanha lainevene liikkui toivotulla tavalla, mutta näköjään epätasaisesta sarjasta johtuen välillä väärään suuntaan. Kovan tuulen purjehtiminen pitkästä aikaa näköjään vie veronsa.

Luvassa on vielä kaks päivää treeniskabaa, jonka jälkeen pidetään jälleen vapaa päivä. Tarkoitus olisi etsiytyä joko NHL tai NBA matsiin, ja illastaa purjehtijoiden kesken paikallisessa Kalastaja torpassa eli Hootersissa. Lämpötilan pitäisi pysyä inhimillisellä tasolla, eli 25 celsiusasteen yläpuolella! The heat is on…