Autenttisia paikalliskokemuksia Rio de Janeirossa

Myöhäissyksyn syysloma eli ammattipurjehtijan off season muuttui jälleen kerran kauniiksi ajatukseksi. Santanderin MM-regatan vastoinkäymisten jälkipyykkiin kuului syiden selvittelyä, siis telttahallin syövereissä suoritettuja kokeita eli intensiivinen työleiri. Tutkimme maston ja veneen perusteellisesti, ja kahden viikon rikitestailun tuloksena saimme varovaisen toiveikkaita tuloksia ja ideoita puuskaista maatuulta varten tulevalla Rion leirillä kokeiltaviksi.

Kuva: Olli Kovanen

Olympiadin nelivuotissuunnitelmaa tehdessä oli tälle syystalvelle jätetty kaksi kuukautta aikaa Rion leirityksiä varten. Olympiadin tässä vaiheessa välinepuoli tulisi saattaa huippukuntoon, sillä marras-joulukuu on Riossa parasta treeniaikaa. Purjekehitys pitäisi saattaa urilleen ja mastopajalta haalia riittävästi sopivia putkia varmuuden vuoksi varastoon, jotta loput olympiadista sujuisi jouhevasti. Jotta saisimme käsityksen siitä, miten Riossa kuuluu purjehtia menestyksellisesti, tulisi myös päästä testaamaan kaikki kelit. Ruotsalaiset treenikumppanimme päättivät vastata haasteeseen kahdella leirityksellä, itse totesimme yhden hiukan pidemmän leirin riittävän. Jatkuva Atlantin yli lentely kävi nimittäin jo valmiiksi kevyen lompakkomme päälle.

Etelä-Amerikassa, meille vielä suhteellisen tuntemattomalla mantereella, 36 päivää ja yötä oli pitkä, mutta sitäkin tarpeellisempi jakso. Kun matka vie maapallon laidoille, vaatii tulosten saavuttaminen tavallista enemmän ponnisteluja ja työtunteja. Ensinnäkin logistiikka muuttuu hankalaksi, aikaa vieväksi ja epävarmaksi (tämä ongelma selätettiin maajoukkueen sponsoriyhteistyön kautta – kiitos Freja ja Wärtsilä!). Työkalut ovat yleensä puutteelliset, eikä niiden säilyttämistä varten löydy sopivia vaihtoehtoja (kuten sanomalehdistäkin tuttua Ford Transitia). Lisäksi kehittyvien maiden infrastruktuuri tuo omat haasteensa: kaduilla ei voi esimerkiksi käppäillä ihan totutulla tavalla arvotavaroiden kanssa eikä hanavettä uskalla juoda. Rion tapauksessa merivesi voi olla kaiken kukkuraksi kohtalokasta. Menee tovi ennen kuin kaupunki on otettu brasilialaisen pallottelun lailla haltuun.

Kuva: Olli Kovanen

Yleensä oppia täytyy hakea kantapään kautta. Ensimmäisellä viikolla jäimme perjantai-iltana Antonin kanssa rantaan odottamaan työkalujen ja purjeiden säilytysongelman ratkaisevan lasikuitulaatikon saapumista. Kun laatikkoa ei kuulunut ja ruotsalaisen pinnamiehen maha kumisi tyhjyyttään kuuden tunnin treenien jälkeen, päätimme kävellä satamasta puiston läpi kohti ravintoloita. Virhearvio, sillä kahden sillan välissä meidät yhytti puiden takaa nuorisorikollisten joukkio. Onneksi arvotavaroita ei juurikaan ollut mukana, ja onnistuimme poistua paikalta yhtä lähes toimivaa älypuhelinta sekä noin 10€ köyhempänä. Tätä autenttisempaa paikalliskokemusta tuskin Riossa voi kokea, ja kiinnostuneet löytänevät hiukan väritetymmän version tarinasta Ilta-Sanomien arkistoista marras-joulukuun vaihteesta.

Kuva: Olli Kovanen

Lehtijutussa vähemmälle huomiolle jäi purjehdus, jota ehdittiin harrastaa varsin antaumuksella. Viiden tunnin päivät vesillä tarkoittivat usein noin kahdeksan tunnin päiviä ulkona, sillä matka tulevaan olympiasatamaan taitettiin yhtenä joukkueena ensin moottoriveneellä, mikä vei oman aikansa. Välinetestailua harrastettiin perusasioiden ympärillä pyörivien treenien lomassa hyvin tuloksin: yksi virstanpylväs ylitettiin jälleen, kun nostimme ylös ensimmäiset omat Lauttasaaressa valmistetut WB:n spinaakkerit. Aurinkoiset treenihetket ja välinetestit tallentuivat myös kuviksi, kun sattumalta samaan aikaan Riossa matkustavat ystävämme pääsivät aitiopaikalta – eli kumiveneestä – seuraamaan päivittäistä Suomi-Ruotsi maaottelua.

Isopurjeita testailleissa löysimme myös odottamattoman liittolaisen. Paikallista North Sailsin purjeneulomoa pyörittävä Eduardo tunnisti meidät toisen polven suomalaisiksi nepapurjehtijoiksi, sillä hän kilpaili samoissa olympialaisissa 1980 meidän faijan kanssa. Faija ja Tusse Tallberg ottivat pronssia, Eduardo Penido kultaa kipparinsa Marcos Soaresin kanssa. Olympialaisten jälkeen mitalistien tiet eivät enää kohdanneet, mutta meillä oli kuulemma aikalailla samaa näköä. Käytimme Northin neulomoa vastedes isopurjeiden omatoimisiin muutostöihin täysin veloituksetta.

Rion treenirupeama huipentui Brasilian-mestaruuksiin, jossa rata-alueita vaihdeltiin olympialaisten tyyliin päivittäin. Testailimme kilpailun aikana leirillä opittuja ja kokeiltuja asioita, hyvin ja huonoin tuloksin. Loppuhuipennus kruunasi kuitenkin kisan, kun voitimme finaalin eli medal racen suvereenisti kaikkien kärkipurjehtijoiden tuijotellessa veneemme perää koko lähdön alusta loppuun. Päätimme kisan mihinkäs muuhunkaan kuin seitsemänteen sijaan – tästä on hyvä jatkaa!

Kaikkien vaikeuksien ja vaarojen jälkeen, Rion Guanabaran lahti ja ulkopuoliset lähivedet lumosivat niin kauneudellaan mutta myös haasteellisuudellaan. Ei ole ihme, että lahden kynnelle kykenevimpien ja maksukykyisimpien asukkaiden joukosta löytyy Torben Graelin tai Robert Scheidtin kaltaisia virtuooseja. Pärjätäkseen Riossa tulee osata lähes kaikki purjehduksesta: samalta radalta voi löytyä kevyttä tuulta ja kovempaa tuulta, isoja shiftejä sekä muuttuvaa virtaa. Samalla vesittyi olympiadin alussa tekemämme oletukset Riossa pärjäämiseen vaadittavista välineistä. Uudet veneet olivat jo matkalla, joten työtä kevätkaudelle olisi yllin kyllin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>