Kiertolaiselämää

Olen saapunut “maailman ääriin”, ainakin paikallisten mukaan. Valmentaja-Gidi toi minut tarkastamaan lähirannan aaltotilanteen, sillä tänään ja huomenna pitäisi olla tuuletonta, ja erinomainen maininki lainelautailua varten. Finistèren väki eroaa muista ranskalaisista siinä mielessä, että heidän suonissaan virtaa myös anglosaksista verta, ja siksipä Saint-James piponi, päivettynyt iho ja parran sänki verhoavat erinomaisesti todellisen suomalaisen identiteettini. Paljastun tosin heti kun avaan suuni. Ei haittaa, sillä Bretagnessa ihmiset ovat ystävällisiä ja vaikuttavat eteläisiin maanmiehiinsä verrattuina hyvin suvaitsevilta ulkomaalaisia kohtaan.

Elämän valta- ja välimerellä seikkailevan kilpapurjehtijan tarinan jatko-osa on antanut odottaa itseään jo sen verran kauan, että on aika hiukan valottaa viime viikkojen kuulumisia. Helmikuun alun visiitti kotona jäi pikaiseksi: suunnitelmassani oli ajaa uskollinen neljän pyörän hotelli- ja varikkoajoneuvo Ford Transit ja iso traileri Milanoon odottamaan uusia veneitä, joiden oli tarkoitus valmistua huhtikuun lopuksi. Milanosta siirtyisin kohti Alppeja etsimään hiukan vapaalaskulinjoja mieluiten mahdollisimman koskemattomista rinteistä, jonka jälkeen matkan oli tarkoitus jatkua kohti Palma De Mallorcaa lentäen, jossa olemme perinteisesti viettäneet maaliskuut treenaten ennen kuunvaihteen maailman cup -kilpailua. Sovimme jo ennen Miamin reissua, että maalis- ja huhtikuun kilpailut hoidettaisiin treeniveneillämme, joiden matkustamisesta vastaisivat ruotsalaiset treenikaverimme. Ruotsalaiset ajaisivat Miami trailerin sponsoriautollaan Bremenin satamasta Barcelonan kautta Palmalle, josta matka jatkuisi kilpailun jälkeen Hyèresiin, jonka jälkeen veneet palaisivat turvallisesti kotiin samaisella ajoneuvolla. Meidän ollessa luonnollisesti vastuussa uusista veneistä tämä järjestely mahdollistaisi kaikille sopivan määrän lepoa kisojen välissä. Nyt puolitoista kuukautta myöhemmin olin päätynyt muutaman mutkan kautta kilpailun päätyttyä Helsingin sijasta Brestiin, Bretagnen läntisimpään kolkkaan. Suunniteltua mutkaisemmaksi oli muuttunut myös karavaanin tie, joten miksikäs ei.

Kirjoitin aikaisemmin epäonnisesta automatkastamme kohti laivarantaa. Laillisen ja laittoman rajamaille kuormaamamme pursiseuran traileri ei selviytynyt tehtävästään puhtain paperein, mistä tietenkin saattoi syyttää vain ja ainoastaan sitä kuuluisaa ikuista epäonnea. Tosiasiassa yhtälön ongelma löytyy muualta, sillä purjehdus-logistiikassa ja varusteiden hallinnoinnissa toimivat samat lainalaisuudet kuin yrityselämässä. Toimitaan niukoilla resursseilla niin tehokkaasti kuin mahdollista siten, että ainakin suurin osa tilauksista toimitetaan onnistuneesti ehjänä ajoissa perille. Huippupurjehdus eroaa kuitenkin logistiikkabisneksestä sillä nyanssilla, että toimitusta odottava asiakas olet sinä itse. Ja kun jokin linkki logistiikkaketjussa ei yllättäen toimi, on parasta olla vedenpitävä varasuunnitelma, tilillä hiukan ylimääräistä katetta ja purkillinen päänsärkylääkkeitä.

Joka tapauksessa, suunnitelma kuulosti paperilla aukottomalta ja sen piti mahdollistaa viiden päivän lumilautailuloma Sveitsin ja Italian Alpeilla. Ajoin apukuski Karrin kanssa kiireen vilkkaa tutun reitin Ruotsin läpi, ja jätettyämme trailerin Milanoon suuntasimme takaisin kohti Sveitsiä Laaxin rinteille. Isäntänämme toimi paikallinen 470- ja lumilautailutähti Yannick. Kuluva talvi oli ollut Euroopassa poikkeuksellisen leuto ja vähäluminen, ja olimmekin sikäli onnekkaita, sillä edellisenä yönä oli juuri satanut reilusti tuoretta puuterilunta. Taivaalta tuprutti lisää sitä itseään myös seuraavaksi laskupäiväksi, ja kahden pilvettömän vapaalaskupäivän jälkeen suuntasimme kohti seuraavaa kohdetta, Cerviniaa ja Zermattia. Ystävälliset tutut alppioppaat, raikas vuoristoilma ja kuvankauniit maisemat veivät ajatukset muualle. Tuntui siltä, ettei Matterhornin (eli Toblerone-vuoren) varjossa mikään voisi mennä pieleen. Ja niinhän siinä kävi, että viimeistä lounasta nauttiessa päivää ja päivää ennen Palman lentoa ruotsalaiset treenikaverit soittivat hädissään Bremenin satamasta: Saksan poliisi oli juuri irrottamassa Miami-trailerimme rekisterikilpiä.

Oli aika toimia. Oikuttelevaan säähän tottuneelle olympiapurjehtijalle varasuunnitelman luonnostelu onnistui ketterästi kohti rinteen tyvessä nököttävää hotellia kohti pujotellessa. Nostin kytkintä ja noudin pikaisesti tiimimme kivijalan eli ison trailerin Milanosta ja suuntasin kompassin pohjoiseen. Tunnin sisällä oli kaikki järjestelyt laivalipuista lentolippuihin hoidettu, mukaan lukien onnekkaan keveä 200 euron sakko Miami-trailerin ylipainosta. Edessä oli pitkä yö, sillä hyvän Plan B:n kuuluu toteuttaa alkuperäisen suunnitelman tavoitteet niin lähellä samoja aikamääreitä kuin mahdollista. Onneksi Red Bull antoi yhdistelmälle siivet, ja jo seuraavana aamupäivänä käärimme hihat tavoitteena purkaa, lastata uudelleen ja jatkaa matkaa yötä vasten kohti Barcelonan lauttarantaa.

Tuotuamme talven Alpeille mukanamme pohjoisesta sen kylmä viima ulottui myös Välimeren saarille asti. Palman lautan lattialla vietetyn pitkän ja viluisen yön jälkeen vedin loputkin laskettelu-asusteista päälle hoiperrellessani kohti autokantta, ihaillen silmät puoliummessa jylhiä ja poikkeuksellisesti lumihuippuisia kukkuloita Palman katedraalin taustalla. Kylmä jakso jatkui pitkään, enkä Palmalla ahkerasti matkustaneena muista yhtäkään vuotta, jolloin olisin ollutt vetämättä shortseja kertaakaan jalkaan. Näin jälkeenpäin onkin helppo naureskella ja syyttää ilmastonmuutosta.

Treenit Palmalla jatkuivat tutulla ohjelmalla, vaikkakaan säät eivät tällä kertaa olleet meidän puolellamme. Saimme hyvän lisävastuksen Lontoossa hopeaa saavuttaneesta brittitiimistä, joka jo Miamista lähtien halusi hanakasti kiinnittyä osaksi treeniryhmäämme. Samalla otimme jälleen yhden uuden askeleen kohti varusteiden kotimaisuusasteen nostoa testatessamme uutta WB:n fokkaa ja isopurjetta. Pitkät treenit, välinekehitykseen käytetty aika ja veneiden laitto s’Arenalin kylmässä hiekkalaatikossa olivat tänä vuonna aiempaa raskaampi kokemus, mutta tarpeellinen sellainen matkalla kohti absoluuttista kärkeä.

Ehdimme ladata hiukan akkuja viikon lomalla ennen Palman kilpailua. Ilmastonmuutoksen lisäksi taloudellisen ilmapiirin muuttuminen sai minut jäämään Palmalle, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä päivät kuluivat hyvässä ja kansainvälisessä seurassa. Jopa aurinko tuli muutamaksi päiväksi esiin, ja lämpötila kohosi jopa 20 celsiusasteen tuntumaan. Tutut paikat ja tutut naamat saivat Palman tuntumaan taas lähes kodilta, ja vaikka Palman ghettoksi luonnehdittu s’Arenal ei ehkä kauneudellaan säväyttänyt, olivat auringonlaskut aina yhtä vaikuttavia. Lomalta palanneena tuntui hyvältä lähteä levänneenä summaamaan talven treenejä kauden ensimmäiseen kunnon kilpailuun. Viimeistelytreenien jälkeen hoidimme mittaukset ja paketoimme veneen kevyin mielin ilman paineita.

Ei Palman-regattaa ilman AP:ta. Lykkäyslippu nousi heti ensimmäisenä aamuna lipputankoon indikoimaan kilpailun viivästymistä, mikä ei säätiedotuksen perusteella tullut kovin monelle kokeneelle purjehtijalle yllätyksenä. Vaikka tuuli iltapäivisin aina nousikin, joskin aina hiukan eri syystä ja eri suunnasta, jatkettiin samalla rutiinilla kohti viimeistä finaalipäivää, mikä teki kilpailusta poikkeuksellisen raskaan pitkine odotuksineen. Raskaasta työstä nauttimista oli kuitenkin harjoiteltu sen verran runsaasti koko talven, että yllätykseksemme löysimme itsemme kisan paalupaikalta karsintojen päätyttyä. Talven treenit olivat tehonneet, sillä uusi salainen aseemme olivat erinomaiset startit ja merkkitilanteet. Muilla osa-alueilla emme oikein saaneet parasta irti, mikä saattoi johtua hiukan liiankin rennosta asenteesta.

Hienon alun jälkeen päättyi kilpailu valitettavasti 11. sijaan. Suomen ja Ruotsin tiimeissä temmeltänyt vatsaflunssa vei myös minut sängyn pohjalle, tai ainakin vessan lattialle. Aamun koittaessa arvuuttelin vielä, uskaltaako vesille edes lähteä. Olimme tukevasti kiinni neljännessä sijassa, ja edessä oli kolme lähtöä puuskaisessa kovassa maatuulessa, jota höysti pieni tuuliaalto ja korkea maininki mereltä veneen sivusta. Päätimme kuitenkin taistella ja sokerin voimalla suoriuduimme päivästä niin hyvin kuin siitä ylipäätänsä oli mahdollista näissä olosuhteissa selviytyä: medal race -paikka hävittiin tasapisteissä amerikkalaisille. Tällä kertaa purjehtijapiireissä tuttu taktinen 11. sija ei lämmittänyt, sillä juhlien sijasta jouduin rannalle saavuttuani vaipumaan takaisin sairasvuoteelle. Seurasimme kuitenkin treenikavereittemme medal racen, joka siivitti pojat kilpailussa toiseksi palkintopallille. Samalla myös pala Suomea voitti hopeaa: Ruotsin pojat purjehtivat meidän veneellä, varusteilla ja trimmeillä.

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului matka kotiin Palman jälkeen ennen Hyeresiä. Suunnitelmillamme on kuitenkin tapana muuttua: ajovuorossa oleva nimeltä mainitsematon ruotsalainen gasti ei ehtinytkään voitonjuhlien lomassa ajomatkalle, ja löysin itseni jälleen tutun varikkoajoneuvon ratista. Koska kotiinpaluu vain viideksi päiväksi tuntui melkoiselta rahan tuhlaukselta ja lennot Marseillesta olivat erittäin halpoja, ehdotti valmentaja-Gidi surffauslomaa Brestissä. Ja niin vaihtuivat jälleen ilmasto ja maisemat silmänräpäyksessä.

Ennen itse suoritusta, surffari tarkistaa säätiedotukset ja kiertää läpi rannat, joille aaltojen on tarkoitus osua. Onni oli tällä kertaa meidän puolella ja aaltotilanteen tarkistus kannatti. 11-asteinen vesi ja valtameren aallot iskivät voimalla puhdistaen tehokkaasti mielen ja poskiontelot, vapauttaen ajatukset purjehduksesta ja veneistä. Vedestä noustuani mietin hetken viimeisen parin kuukauden tapahtumia, Alppien puuterilinjoja, Palman lahtea, Mallorcan kukkuloita, kaikkia hienoja ystävien kanssa vietettyjä hetkiä ja sotkeutuneita logistiikkakuvioita. Vaikka tekemisen taso oli viime vuosina muuttunut nuorten miesten harrastuksesta vakavaksi huippu-urheiluksi, meillä oli tallella taito nauttia hetkestä ja nauraa vastoinkäymisille. Elämä maailman cup -kiertueella ei aina ole helppoa, mutta ainakin meidän tavalla tehtynä se mahdollistaa nauttimisen kiertolaisen vapaudesta, joka nuoruusvuosien loppumetreillä on hupeneva luonnonvara. Siksipä matka kohti olympiadin viimeistä satamaa olisi oiva jatkoaika nuoruudelle.

3 thoughts on “Kiertolaiselämää

  1. Tsemppiä ja vauhtia kisaan. Kiertäkää kaukaa kaikki pöpöt! Kiertolaisia odotetaan välillä kotiinkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>