Merilehmiä Miamissa

Nyt kun tiesimme, mitä Rio de Janeirossa pärjääminen tulee vaatimaan, oli aika siirtyä töihin ja suomalais-ruotsalaisen yhteisprojektin seuraavaan vaiheeseen. Tarkoituksena oli ryhtyä käyttämään identtisiä veneitä ja mastoja, jotta pystyisimme siirtymään kohti kahden veneen kehitystyötä, ja tulevaisuudessa nipistämään hiukan lisää suorituskykyä kamoista. Koska tavoitteemme olivat sen verran kaukana tavallisen suomalaisen arjesta, oli hyvä laittaa myös treenit sille kuuluisalle nextille levelille: tänä talvena purjehtisimme kaksi, mahdollisesti kolme kuukautta Miamin tutuilla vesillä.

Lähtöpäätöstä helpotti hiukan ruotsalaisten sponsorisopimus, jonka avulla saimme veneemme ilmaiseksi ja kätevästi traileriin pakattuna suoraan Amerikkaan, mikä tarkoitti myös perinteisten kontinpakkaus -orgioiden ohittamista. Vaikka koin itse Las Palmasin parempana vaihtoehtona – osittain myös vapaa-ajan vesiurheiluaktiviteettien takia – Miami tulisi tarjoamaan taattua laatutreeniä lämpimissä olosuhteissa. Ainut logistiikkaongelma oli trailerin saapuminen pohjoisen Georgian osavaltion puolelle, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että tarvitsimme vetokoukullisen auton ja riittävästi aikaa. Auto järjestyi muutaman puhelinsoiton jälkeen kesäisissä kirjoituksissa seikkailleilta kanadalaisilta Saundersin veljeksiltä, mutta koska lentomme Miamiin saapui vasta työviikon lopulla torstai-iltana, pitäisi veneitä olla vastassa jo viimeistään seuraavana päivänä.

Kokemusten kautta opittuna vauhdikas veneiden nouto-suunnitelma sisälsi useamman kuin yhden sudenkuopan. Toisen kaveriporukan oli määrä toimittaa laina-automme suoraan lentokentälle, jossa Niksun kanssa odottaisimme Antonia saapuvaksi. Kentältä lähtisimme ajamaan yötä myöten kohti Georgiaa samoilla silmillä, ja perillä olisimme heti aamusta selvittämässä venekuorman sijaintia. Tämän jälkeen palaisimme illaksi Miamiin auringonlaskuksi nauttimaan margaritoista.

Suunnitelma osoittautui kuitenkin aukottomaksi, ja navigoimme sulavasti kohti Georgiaa, joka osoittautui Miamiin verrattuna maanläheisemmäksi: Paikalliset olivat ajattelevasti valmistautuneet Movemberiin (eli Moustache November -hyväntekeväisyyskuukauteen) jo hyvissä ajoin, oman arvioni mukaan jo edellisvuoden puolella, ja tunsin itseni kerrankin kotoisaksi näiden muiden hyväntekijöiden joukossa. Omat georgialaismalliset viikseni tekivät myös vaikutuksen huoltoaseman ystävälliseen, hiukan pyylevään kassaneitiin. Jos Miamissa en olisi muiden nousukkaiden joukossa mitään, Georgiassa olin vihdoin rokki- tai ainakin countrytähti.

Parkkeerasimme veneemme Etelä-Miamiin Downtownin ja kuuluisan South Beachin välissä sijaitsevalle saarelle hyvin fiiniltä kuulostavalle Miami Yacht Clubille. Nimi ei kuitenkaan pursiseuraa pahentanut. Olimme saapuneet hyvin keskiluokkaiselle pursiseuralle, jossa nurmikko ja hiekka toimivat veneiden vesillelaskuramppinamme ja parkkipaikka pukuhuoneena. Pääsy merelle oli kuitenkin matkan päässä, sillä kanavien ja saarten välistä puikkelehtimiseen meni noin 40-60 minuuttia tuulesta riippuen. Näkymät luksusvillojen ja pienten trooppisten saarten välissä olivat mitä mahtavimmat, ja jo ensimmäisinä päivinä näin itsekin jotain ennen näkemätöntä hinatessamme veneitä rantaan treenien jälkeen tuulettomassa auringonlaskussa: merilehmäpariskunnan iltauinnilla.

Ensimmäinen viikko purjehdittiin onnekkaasti kovassa tuulessa ja jättimäisessä aallokossa, ja ainakin valmentaja-Gidin mielestä kehitys oli silmin nähtävissä, sillä näitä kelejä ei normaalisti päästä ajamaan yhtä päivää enempää. Vesi Miamin edessä on trooppisen kirkasta, ja erikoisesti mitä kauemmas rannasta purjehtii, sitä lämpimämmäksi ja kirkkaammaksi vesi muuttuu, sillä kapea kaistale, jota pitkin Golf-virta pumppaa lämmintä vettä kohti Eurooppaa, sijaitsee juuri Miamin edustalla. Ja virtakohdan kyllä tunnistaa: merenkäynti muuttuu kovassa tuulessa erittäin sekavaksi kuuden solmun nopeudella virtaavassa vedessä. Paikallisen valmentajan mukaan monirunkopurjehtijat käyttävät pohjoistuulilla virtaa ns. hiihtohissinä lenssitreenejä varten, joka katamaraanien vauhdeissa muutoin on kryssiin verrattuna vain nopea pyrähdys. Siellä täällä hyppi lentokaloja, ja mielestämme näimme myös yhden kirjolohen. Ja kaatua ei kuulemma kannattanut, sillä etenkin virran laidat kuhisivat haita.

Amerikassa kaikki on suurempaa. Ja jos Miamissa naiset ovat kurvikkaampia ja miehet lihaksikkaampia, tulevat myös eläimet perässä. Treenileirin toisen viikon joulukuisena aamuna klubilla meitä oli vastassa jättiläisalligaattori, joka tervehti meitä kita avoinna. Alligaattori valmistautui ilmeisesti viettämään Suomen itsenäisyyspäivää, ja harjoitussaaliina se oli upottanut yhden amerikkalaisten VSR kumiveneen. Tämän jälkeen sen ohjelmassa olisi viikonlopun taidefestivaali, joka perinteisesti täytti Miamin sisälahdet isoista moottoriveneistä.

Taidetta on taas luvassa kun hiukan yli viikon päästä kanadalaiset Saundersin veljekset liittyisivät seuraamme. Sillä välin harjoitukset jatkuvat kuitenkin kahden suomalais- ja yhden ruotsalaisveneen voimin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

3 thoughts on “Merilehmiä Miamissa

  1. Terveiset täältä lumen keskeltä, terveisiä sinne kaikille.Toivottaa Niku, Ansu,Eva ja Ari sekä Hessu kissa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>