Englannin kuvakavalkadi
Saavuimme aamutuimaan turvallisesti Helsingin Vuosaareen. Viimeinen aamu etappi, eli Lauttasaaren pit-stop tuntuu näin kauden lopuksi niin hyvältä. Nyt otetaan iisisti, mietitään mennyttä kautta, ja ladataan akkuja seuraaviin koitoksiin. Kiitos jälleen Ekille laivalippujen kanssa jeesaamisesta, kamojen kuljettaminen Euroopassa ei ole aivan ilmaista. Tänä vuonna saatiin budjetti kuitenkin pysymään jotenkin aisoissa, joten emme ainakaan vielä harkitse purjehduksen ohella laittomia ammatteja!
Oli mielenkiintoista vaihtelua asua kootusti Suomen tiimin kanssa samassa hotellissa. Entinen armeijan koulutuskeskus (toinen kuva ylhäältä) oli varsin passeli sisältä, ja riittävän kaukana rannasta, joten saimme käännettyä ajatukset ainakin hetkeksi pois purjehduksesta, ja näin ollen pystyimme keskittymään paremmin pahantekoon. Moitteen sanat tulevat ehkä turhan kalliista hinnasta, ja siitä, ettei saunatiloihin ollut asiaa ilman uima-asua, eikä saunakaljaakaan saanut viedä mukanaan (saatoimme ottaa oikeuden omiimme käsiimme muutamaan otteeseen). Englantilaisilla on siis vielä paljon opittavaa meidän kulttuurista! Joka tapauksessa henkilökunta oli ystävällistä, ja ainakin lenkkipolulla oli henkeä salpaavat maisemat (kuva 2 & 3)
Ikävä kyllä tipuimme jälleen kisan silver fleettiin, tällä kertaa ruhtinaallisen 2 pisteen turvin. Harmi kyllä karsintalähtöjä oli vain 4, eli eipä saa kauheesti mogailla. Alkuun oli vaikea saada kamoja liikkeelle Englannin sekavassa aallokossa, ja puuskaisessa tuulessa. Kolmantena kisapäivänä, jolloin lähtöjä ei tosiaan pidetty kuulemma liian kovan tuulen takia, lähdimme reippaasti treenaamaan ja löysimme ongelmakohtiin ratkaisut ja saimme jopa veneenkin yhtenä kappaleena takaisin rantaan. Lefko sai napattua juuri sinä päivänä ylläolevat parit lenssikuvat, jota voi jo osaltaan pitää varsinaisena urotekona siinä kelissä. Lopputulos oli 32., ja vain Stu&G ja yksi Saku. Summa summarum, vaikka pitkä kisakausi painoi jo takana, ja latauksen löytäminen vielä yhteen “rutistukseen” oli työn takana, saimme sen minkä halusimmekin.
Seuraavana vuorossa on leikkimielinen Lyhytrata SM. Näillä näkymin kisaamme Niksun kanssa eri veneissä, ja otamme lisää tyttöjä “kenttäkoulutukseen”. Niksu osallistuu näillä näkymin Sinemin kanssa, ja Joonas Jutan. Myös muita sekapareja on huhujen mukaan tulossa, ja myös yleisölle on tarjolla yllinkyllin viihdykettä ja viihdykkeitä takaamaan mahtavan katselukokemuksen. Nähdään siis rannassa 10.10 iltapäivällä/illalla!
Keep on rockin’ ja kiitos kun seuraat meidän tiimin tarinaa! Seuraavaksi vuorossa on virallinen vuosikatsaus, eli mitä tehtiin ja mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Pysy linjoilla…




