Turska2.net sailblog

Feels good to be back, toteaa yksi jos toinenkin jenkkiräppäri biisiensä alkupuolella, vaikkeivat koskaan ole edes oikeasti poistuneet räppiareenoilta. Samanlaisilla fiiliksillä matkattiin tänäkin keväänä Palma de Mallorcalle viiden päivän teholeirille. Palma tarjosi tällä kertaa vaihtelevaa säätä, aallokkoa ja joka päivä purjehdittavaa keliä. Kaiken tämän lisäksi rannalle oli kasaantunut puolen metrin valli sitkeää merilevää, jonka ylittäminen vaati todellisia ponnisteluja. Ilmeisesti klubin tarjoama traktori oli tulossa lanaamaan levät sinne minne ne kuuluukin, mutta luonnonsuojelijat olivat pistäneet projektille stopin. Niin, ja uutuutena merilevän lisäksi mukana oli myös kaksi uutta suomalaista tyttövenekuntaa!

Blogia kirjaileva kippari pyrkii suhtautumaan tänä keväänä koulunkäyntiin hiukan totisemmalla asenteella, jotta ensi syksynä ei välttämättä koulukirjoihin tarvitsisi koskea, ja sen takia toimimme niin että Niksu lensi etukäteen Nizzaan noutamaan Cannesin basecampista auton, veneen ja mastot, ja itse lensin perässä kolme päivää myöhemmin. Taktiikka toimi, ja purjehdimme jo samana päivänä kun saavuin Palmalle!

Viime leirillä huomiota herättivät meidän isohko mastoarsenaali, tällä kertaa taas veneiden määrä, sillä mukana kulki ylimääräinen nepa! Voimmekin siis todeta hyvillä mielin, että homma ei jää enää varusteista kiinni. Ja nuorisolle, jotka tätä blogia lukevat, vielä huomautuksena että se varavene ei ole pakollinen investointi. Tarkoitus oli laittaa Amerikan pojat purjehtimaan kakkosveneellä, mutta kun vene oli jo lähtenyt Suomesta, ilmoittivat pojat ostaneensa uuden. Kakkosveneelle on kuitenkin jo mahdollisesti löydetty purjehtija Palman kisaa varten, joten tyhjän pantiksi vene ei jää.

Saimme aikaiseksi viisi päivää niin hyvää treeniä, että päätimme suosiolla jättää viimeisen päivän palautumiseen ja kotimatkaan valmistautumiseen. Kryssivauhtia löydettiin toivotusti lisää lenssin kulkiessa entiseen malliin kovaa kyytiä. Viimeisenä päivänä Niksun huilatessa hotellilla lähdin vielä vesille tyttöjen kanssa antamaan hiukan ylimääräistä inputtia apuvalmentajana. Oli siistiä huomata, miten nopeasti tytöt kehittyvät! Oikotietä onneen tässä lajissa ei ole, mutta kaikkien ei tosiaan tarvitse kulkea sitä kivisintä tietä, mikä Suomessa on ollut erinäisistä syistä varsin suosittua. Tähän väliin iso käsi ylös Tusselle, jonka valmennusmetodeihin kuului opettaa asiat oikein detaileja myöten heti alussa, jotta virheistä ei myöhemmin tarvitsisi oppia pois. Tämän vuosikymmen nepaskiglarit ovat ottaneet opiksi!

Miamin MC-kisasta on vierähtänyt jo tovi ja aivot ovat saaneet tuulettua hetken aikaa. Kisaan lähdettiin hyvin levänneenä, sillä ennen skabaa ilmassa oli reiluhkoa väsymistä ja ongelmia tiimin sisällä. Lepo auttoi ja ongelmat ratkesivat, ja purjehdus oli suht rentoa alusta asti. Valitettavasti fleetti oli tänä vuonna kuitenkin todella liukas, ja extreme vanhat kamat eivät suoraan sanoen auttaneet asiaan. Silti homma ei vene vauhdista jäänyt kiinni, ja kärjen perässä pysyttiin siinä miten normaalistikkin. Toiseksi viimeisenä päivänä napattu varaslähtö pilasi muuten kohtuu tasaisen sarjan, ja kuten luonnollista, se olisi ollut meidän paras startti. Ei vissiin kannata pitää niitä muotoviivoja fokassa, jos muillakaan ei ole! Loppusija 21. oli siis pettymys, sillä parempaan olisi pystytty. Taistelimme silti alusta loppuun, ja muutamaan otteeseen toivottomalta näyttänyt tilanne käännettiin ihan hyväksi startiksi. Tosin liian usein kävi myös “huono tuuri” (yleensä niillä hetkillä jos tuuli kääntyi tai shiftasi lenssillä rajusti) ja sijoituksissa tiputtiin. Ylämerkillä oltiin yleensä vähintään keskivaiheilla fleettiä, muttei tällä kertaa valitettavasti kertaakaan top-5:ssä.

Onneksi kuitenkin kisan jälkeen tilanteen voi aina nollata joko perinteisillä keinoilla tai rentoutuen. Vanhaan ikääni vedoten olen viime aikoina suosinut jälkimmäistä vaihtoehtoa. Palasimme kisan jälkeen taas treenikaveriemme kämpille Miamin pohjoispuolelle. Muutaman päivän saunominen ja altaassa kylpeminen auttoi, ja vielä lähdettyämme perheen pää loihti meille mahtavan miekkakala-aterian. Oli siis helppo nostaa kytkintä ja palata takaisin kotiin hymyssä suin.

Huonojen kisafiilisten siivittämänä myös liiton päävalmenta Esko Rechardilta on kuulunut käsky keväiseen kehityskeskusteluun. Onneksi meiltä sentään vaaditaan parempia tuloksia, laadukkaampaa harjoittelua ja enemmän vesitunteja niin meiltä, kuin koutsilta. Onneksi tässä lajissa on muutakin sisältöä kuin pelkkä kilpailu, joka itsessään tosin on siistiä.

Seuraavana vuorossa on perinteinen Palman leiri, jossa tänä vuonna purjehtii neljä suomalaisvenettä, joista kaksi on uusia naisistoja. Valitettavasti kentältä on kantautunut tieto, että Suomen ykkösnaisisto Hanna ja Miksu ovat lopettaneet. Oli mahtavaa purjehtia kanssanne viime vuodet, ja toivotamme onnea mikäli uusia projekteja ilmaantuu, ja yritämme viittoa uudet tytöt oikeille teille yhdessä. Mitä tapahtuu Palmalla lukee tälläkin kertaa yksityiskohtineen Turska2-blogissa, ja lähtö saksalaisten luvatulle saarelle seuraa vuorossa ensi viikon lopulla, joten parasta pysyä kuulolla!