Turska2.net sailblog

Paras lähtö kotiin lähtö? FIN7 manööverasi itsensä lauantain ainoassa lähdössä sijalle 7, ja päätyi silver fleetin sijalle 7, mikä oikeuttaa sijaan 39. lopputuloksissa. On kivaa, että tulos ainakin alkaa kolmosella, vaikka kultafleettiin olisi pitänyt päästä. Näin vajaan vuoden yhteiseltä taipaleelta tuskin voi liikoja vielä odottaa, joten jätimme Kööpenhaminan taakse hyvin fiiliksin. Tehty mikä tehty, ja ainakin olimme onnekkaita, että kipparin kylkiluusta huolimatta pystyimme ajamaan koko kisan! Tätä parempaa treeniä ei enää tänä vuonna ole saatavilla… Ehkä ensi kerralla pääsemme vesille enemmän kuin kerran kuukautta ennen kisoja? Kisat voitti miesten puolella Kroatian Sime Fantela / Igor Marenic ja naisissa Lisa Westerhof / Lobke Berkhout, eli onnea voittajille! Sen sijaan pääasiallisesti amerikkalaisten valmentajien järjestämästä “naisten ranking”-äänestyksestä ei ole vielä julkaistu tuloksia.

Teimme myös tällä reissulla historiaa: jätimme viimeisen illan bileet väliin ja lähdimme suorinta reittiä kotiin. Pakkailujen venyttyä (2 nepaa, ja 1 kumivene) saavuimme lentokentälle tyylikkäästi hiukan yli puolituntia ennen lentoa, mutta tällä kertaa onni oli meidän puolella, ja ryytyneen oloiset suomalaiset höystettynä yhdellä saksalaisella siviilipalvelusmiehellä pääsivät lennolle. On pakko sanoa, että olipa mukavaa herätä Helsingistä suht virkeänä, kuin krapulassa Kööpenhaminan Christianiasta (kisateltassahan tosiaan olisi ollut ilmaista olutta).

Seuraavaksi vuorossa on SM-kisat HSS:llä, jonka jälkeen viikon tauko ja sitten lento takaisin Kööpenhaminaan. Sieltä matka jatkuu Englantiin, jossa ensimmäinen etappi on Weymouth, ja sen jälkeen Manchester. Eli the saga continues…

… ja pirun kovaa. Tällä kertaa mahtava arvokisoihin valmistautumisemme ei mennyt ihan nappiin, eikä tulosta syntynyt ihan toivotulla tavalla. Kylkiluusta pahasti pari viikkoa sitten haavoittunut kippari alkaa viimein osoittaa toipumisen merkkejä, ja venekkin on alkanut sen myötä liikkua. Oli hyvä ratkaisu olla purjehtimatta viime viikolla, ja toisaalta, säätkin olisivat olleet erilaiset. Päätimme laittaa kisoihin flätin kelin purjeet, ja kuinka ollakkaan, karsinnat purjehdittiin navakassa sideshore-kelissä, joka tarkoittaa pahaa choppia ja kovaa virtaa. Mittasimme kokispullolla tänään yli 10 veneenmittaa minuutissa (10 x 4,7m)!

Samaan aikaan kun muut valmistautuivat kisaan purjehtimalla, me keskityimme varusteiden hustlaamiseen ynnä muihin lehmän kauppoihin. Oma kisavenekin vaati myös hiukan huolenpitoa, ja selkeesti enemmän olisi tarvittu, sillä muutama avain asemassa oleva naru päätti spragata juuri sopivasti kisan aikana.

Sarjamme karsinnoista oli 18, 13, 17, 15, 14 ja 5. Nämä tulokset oikeuttivat sijaan 39, joka jäi 7 sijaa alle gold fleet rajan. Oli kuitenkin mukava lopettaa karsinnat yhteen onnistumiseen, joka motivoi sitten jatkamaan samalla sykkeellä b-finaalissa. Eli silver fleetin voittoa odotellessa…?

Kuvassa väsähtänyt gasti matkalla Balatonille!

Joka vuotinen elokuinen huvi on loputon SM-kisojen suma. Kävimme Micken kanssa Tampereella kokeilemassa kuinka se 505 vielä liikkuu, ja hyvinhän se meni tauosta huolimatta – viisi lähtöä, viisi lähtövoittoa! Perjantaina ja sunnuntaina vedettiin mukavassa trapetsikelissä, lauantaina vietettiin kiintiö-pläkäpäivää. Voiton avaimina toimi tällä kertaa vaihdetut bailerit, ja kuten yleensä, hyvät eväät! Kiitokset niin Mickelle kuin koko Suomen 505-fleetille tästäkin kerrasta, hyvässä seurassa on aina mukava kisata.

SM:n jälkeen meillä oli tarkoituksena pitää Amerikan poikien kanssa treenileiri kotivesillä. Pieleen meni, sillä jenkkikippari mursi jalkansa kahteen osaan wakeboardin kanssa, ja sen lisäksi allekirjoittanut teloi kylkiluunsa rannassa liukastellessa. Eli leireilyt siirtyivät Amerikkalaisen gastin kestitsemiseen, ja kylkiluun paranteluun. Sunnuntaina otimme viimein lennon Balatonille, josta noudimme vuokraveneemme ja ajoimme yötä myöten Kööpenhaminaan (22 tuntia). Jostain syystä meikän kylkiluu kipeytyi pahemman kerran, ja oli pakko käydä tapaamassa lekuria. Nyt lääkkeet on kunnossa, ja seuraava arvoitus on, kykeneekö haavoittunut kippari purjehtimaan. Tämä kaikki selviää seuraavassa numerossa, eli pysykää kuulolla…

Terve kaikille, ja pahoittelut pitkästä päivitysvälistä! On siistiä kuulla, että jengi oikeasti odottaa meidän blogimme updeittejä. Koska hyvää kannattaa odottaa, tässä postauksessa annan tekstin lisäksi kuvien tarkentaa tarinaa. Osan kuvista on napannut Nina Tammisto, josta suuret kiitokset! Toivottavasti pläjäys antaa hiukan laajempaa kuvaa meidän meiningistä, ja venyttää hiukan normikäytäntöä, eli “mitä tapahtuu nepa-matkoilla, pysyy nepa-matkoilla”.

Gardan treenileiri loppui lyhyen; jenkkitytöt ja sakut häipyivät kotiin, ja jäimme ypöyksin. Saimme treeniseuraa pariksi päiväksi Italian maajoukkueesta, joka harjoitteli Malchesinen edustalla (tunnin purjehdus Torbolesta). Valitettavasti pian kuitenkin stuuran räikkäplokin pyörivä erikoishela hajosi, eikä varaosia löytynyt, joten pidimme parin päivän hengähdystauon, korjasimme veneitä ja pakkailimme tavaroita. Ehkä ihan hyvä, sillä olimme kummatkin jo puolikuolleita jatkuvasta juoksemisesta ja vähäisistä yöunista. Ensi kerralla varaamme ainakin paremman patjan Hotel Ford Transittiin!

Jatkoimme hyvillä mielin matkaa Gardalta kohti Balatonia, ja viimein perille päästyä meitä odottikin iloinen yllätys: tapasimme vaihteen vuoksi VSR:n päämarkkinoijan ja erään tunnetun kreikkalaisen koutsin. Jostain syystä meidän kesän matkustusaikataulut menivät täysin yhteen, ja päätimme tämän kunniaksi Budapestin sijaan jäädä Balatonfürediin istumaan iltaa herrasväen kanssa. Aamulla aamulenkin jälkeen ehdimme juuri ja juuri Budapestin junaan, ja viimein onnellisesti Suomeen.

Kielin jälkeen lähes täysraitistunut kippari on laihtunut kovaa vauhtia Tanskan MM-kisoja varten. Yleensä näin kovasta tsempistä ei voi seurata mitään hyvää, ja siksipä mitään erikoisia tulostavoitteita ei ole. Ensin lähdetään hakemaan paikkaa Gold Fleetistä, ja kun ja jos tämä toteutuu, ruvetaan täyttämään maajoukkuekriteerejä. Ja näiden jälkeen sitten medal race, joka loppujen lopuksi johtaa kisan voittoon…

Ensi viikonloppuna purjehditaan Tampereella 505-luokan SM-kilpailut, johon team Lindgren-Wolontis ovat valmistautuneet tiukoilla “herkistely” treeneillä vaihtaen veneeseen bailereita. Skaban jälkeen palataan Helsinkiin, ja pidämme treenileirin yhdessä Amerikkalaisten treenipartneriemme Charlien&Hanssin kanssa, ja sitten siirrytään taas tositoimiin Eurooppaan. Eli vaikka Suomen kesä alkaa olla lopuillaan, 470 kesä on ikuinen! Pysykää kuulolla ja nauttikaa meiningistä meidän mukana… KEEP IT REAL & PEACE!