On the rocks

May 13th, 2009

Hyéresin viimeinen ilta koitui jälleen kerran turmiolliseksi. Suurin osa joukkueesta sairastui mystiseen flunssaan (lieneekö sioillakin ollut osuutta asiaan), ja allekirjoittaneella kesti treenien uudelleen aloittaminen tämän viikon maanantaihin. Kävimme pitkän sairasjakson kunniaksi vesilläkin maanantaina, ennen kuin velvollisuudet komensivat tämän jahtipäällikön Tallinnaan, ja valitettavasti huonolla menestyksellä. Tavoitteena oli hioa lenssiajoa, jonka kunniaksi suuntasimme hinauksessa kohti Katajaluotoa. Perille päästyä, päätti peräsinakseli sanoutua irti (“kyllä se kestää, on se ennenkin…”), ja kuinka ollakkaan, taivaan rannassa häämötti uhkaavat tummat pilvet, joista sitten myöhemmin uutisoitiin jopa Hesarissa. Tulimme takaisin stuura alhaalla ilman peräsintä hinauksessa kaato-raesateessa ja mukavassa ukkoskorassa. Mitä tästä opimme…

Kävimme sunnuntaina heittämässä pienen promo-tourin Tuusulassa TP:n vuotuisissa On the rocks-kevätkisoissa, jossa niin juniorit kuin seniorit pääsivät fiilistelemään Niksun olympiavenettä. Mukana oli myös vieraileva kippari Ilona, ja bassotykki ja iso kasa Rip Curlin tarroja! Niksu kävi heittämässä pari rundia Lightning-luokan startteja, mutta valitettavasti kamat spragasivat hiukan ja Niksu tiimeineen joutui palaamaan nolosti maitojunalla rantaan… Shit happens!

470helm.jpg

stand1.jpg

stand2.jpg


Bad Behavior has blocked 160 access attempts in the last 7 days.