Turska2.net sailblog

Tarinan mukaan jokainen karaistunut ja kokenut kilpapurjehtiva merikarhu herää kanuunaisena talviuniltaan Palmalta rikatun veneen vierestä, ja ihmettelee että miten tänäkin vuonna taas päädyttiin tänne. Noh, ilmeisesti emme ole vieläkään riittävän kokeneita, sillä kausi aloitettiin kevyellä varaslähdöllä Miamista, ja tällä kertaa ollaan ajoissa eli yli kuukautta ennen skaboja treenaamassa!

Nyt ajovuorossa olivat porukan juniorit eli Pyry ja Made plus Eki. Tämä miellyttää erityisesti blogin ylläpitäjää, joka on pakkolomauttanut itsensä logistiikkapuolelta hiukan pidemmäksi aikaa. Itse treenileiri täällä etelässä pitää sisällään sitä tylsää peruskamaa, eli perusmanööverit pitäisi saada hiottua sellaiseen kuntoon, että askeleet ja muuvit iskostuisivat Niksun selkärankaan myöhempää fiilausta varten. Ja sehän onnistuu videokameran rullatessa, ja kipparin perinteisesti “ohjeistaessa” kuskin paikalta!

Rankat leirikuvat odottavat vielä ottajaansa, ja leirin viimeiseen iltaan on vielä aikaa. Pysykää kuulolla!

Niinkuin kaikissa supersankari-sarjakuvissa, välillä tullaan hanuri edellä alas korkealta, ja niin kävi myös tällä kertaa. “Tekniset” ongelmat, kuten kesken slöörillä itsestään avautuneet spinnunskuutit, kaatumisiin päättyneet manööverit tai lenssihaparointi höystettynä surkealla venevauhdilla viimeisen päivän tuulisemmissa lähdöissä tiputtivat vähän sijoitustamme. Parhaimmillaan keikuttiin neljäntenä, nyt päädyttiin kahdeksanneksi.

Onneksi tämäkin tarina päättyi onnellisesti (eli viimeisen illan bileisiin), ja saimme venevauhtimme parempaan happeen kovatuulista medal racea varten. Valitettavasti manööverit olivat vielä hiukan “hiomattomat”, niinkuin tässä vaiheessa gastin uraa voisi vielä odottaa, ja shiftit jäivät ottamatta. Kurvasimme kuitenkin veskaan seitsemäntenä jättäen jenkit taakse suut corona-hymylle väännettyinä. Tämän jälkeen olikin aika purkaa vene, kiittää isäntiä, onnitella voittajia ja rankkaa työtä seurasi sitten ne huvit…

Käväisimme kisan jälkeen Key Westissä. Matka Etelä-Miamista määränpäähämme oli pitkä mutta näyttävä, noin neljä tuntia autolla. USA:n eteläisin kolkka oli varsin omalaatuinen paikka, ja tunnettu henkeäsalpaavasta auringon laskustaan. Huonoksi onneksi aurinko sattui pilveen juuri h-hetkellä, joten viimeiseksi oljen korreksemme jäi kokeilla paikallisen kalaravintolan anteja. Ahti soi hyviä antejaan (syvän meren kaloja), ja jälleen oli matkamme jatkuva leposijamme kautta kohti New York Cityä. New Yorkissa otimme Manhattanin heti haltuun, ja loppu onkin historiaa. Kiitos Niksulle ja coachi-Lefkolle sekä matkaseurallemme että isännille mahtavasta seurasta! Eikä tässä vielä kaikki, pysykää linjoilla sillä seuraava seikkailu odottaa jo aivan nurkan takana… Ja matkakuvat tulossa pian Galleria osastoon!

TO BE CONTINUED!