470 kesä on hot

July 9th, 2008

Musapläjäys

Ja lopuksi kesän uutispläjäys. Niksu jätti laukkunsa Kiinassa taksiin, ja silläkin päästään näköjään uutisiin.

Blogin allekirjoittanut taas sai näkyvyyttä Regatassa, jossa emme päässeet kertaakaan rata-alueelle teknisten ongelmien vuoksi.

Sopa rent

July 2nd, 2008

Kiinasta palannut valmentaja on kärsinyt huikeasta jet lagistä läpi viikonlopun, eikä loppua näy. Viikonlopun Hesa Regatta 505:lla vei viimeisetkin mehut, mutta onneksi sentään nappasimme sen kirkkaimman palkinnon kotiin. Tulos viisi bullettia ja yksi kakkossija lämmitti mieltä, ja vähän ihmetytti, sillä emme tosiaan odottaneet ihan näin huikeaa pelinavausta. Toivottavasti kukaan 505-purjehtija ei harmitellut liikaa kun “junnut vie”, muistetaan kaikki että se on vain purjehdusta… Minulle tosin ympärivuotista sellaista, poiketen keskiverto töissäkäyvästä 505-purjehtijasta. Pettymys oli silti suuri, kun mr. BM teki oharit ja jäi “yllättäen” järjestettyjen pojan rippijuhlien takia kotiin, eli Hesa Regattaa ennen kaavailtu leiri ei toteutunut.

Niksu& Heka palasivat Kiinasta yhtä kokemusta rikkaampana viikonlopun jälkeen, eikä vesille oltu juuri päästy sen jälkeen kun mr. Coach palasi kotiin. Merilevä ongelma paheni pahenemistaan, kun keli tyyntyi, joten herääkin kysymys onko olympialaiset vaakalaudalla :) Ehkäpä sittenkään ei harmita niin paljoa, että jäin tällä kertaa rannalle… Nyt kuitenkin seuraavana edessä on huikea koitos eli Hangon Regatta. Mr. Coach purjehtii tällä kertaa Jouni Lautiaisen kanssa, ja Niksu debytoi gastina Nina Tammiston kanssa. Eli Regatan voitosta käydään varmasti kovat taistelut myös muiden junnujen kanssa. Ja kuntotestit odottavat suoraan Regatan jälkeen… Huh.

ISAF:n sivuilla on myös mielenkiintoisia uutisia (http://www.sailing.org/24153.php). Ensi vuonna alkava ISAF World Cup starttaakin jo syksyllä Weymouthista Sail for Gold Regatalla. Kohtuullisen typerä valinta hajoittaa muuten hyvältä näyttävä kevät-kesän alku seasoni lisäämällä selkeään off-seasoniin vielä yksi kisa. Eivätkö britit voi muuttaa kisan päivämäärää? Nähtäväksi jää tuleeko maailman cupista täysi torso, mutta toivon kyllä itseni ja muiden kilpapurjehtijoiden puolesta tulevalle sarjalle huikeaa menestystä…


Bad Behavior has blocked 173 access attempts in the last 7 days.