Tere kaikille, ahkerina matkaajina tunnettu Turska-jengi on tällä kertaa aiheuttamassa sekasortoa Tallinnassa. Purjehtijoiden lisäksi sekaisin on myös meri: perjantaina mukavasti puhaltanut 10m/s nousi lauantaina kerta heitolla sideshoreksi god-knows mihin lukemiin, ja sehän näkyi. Jouduimme jättämään ensimmäisen lähdön väliin, kun puomi katkesi ylämerkillä. Toisesta lähdöstä kerättiin helppo lähtövoitto, kun Niksu hajoitti toppilatan lattataskun, ja jäi korjailemaan sitä missaten startin. Lisämausteena täydelliseen kaaokseen ovat kaksi järeää mini-motoa, joista ilmeisesti toinen on jo hajonnut (R.I.P).
Näissi kisoissa tosiaan kisataan uudella miehityksellä. Team Turska on nykyään Joonas ja Mr. Turku/Alaska Niko Helander. Juuso on siirtynyt itse puikkoihin muodostaen Klaus Koivulehdon kanssa Team Fisun. Ensimmäinen kv. kilpailu on valitettavasti kaatunut välinerikkoihin, mutta näistä pojista kuullaan vielä…
Uusi alku siis molemmille. Syy ratkaisuun oli varsin yksinkertainen: turhautuminen kovantuulen suorituskykyyn. Joonas ja Juuso kiittävät suurta ja laajaa fanijoukkoa, ja toivottavasti näin kasvattamalla tiimiä saadaan fanijoukotkin suuremmiksi ;) Muutoksen vuoksi myös Turskasivut tulevat saamaan uuden ilmeen lähitulevaisuudessa, joten stay tuned. Sama meininki, porukka vain on suurempi…