Hyvää Joulua!
December 24th, 2006Hyvää joulua kaikille! Ohessa video kaikille joulun odottajille ;)
Hyvää joulua kaikille! Ohessa video kaikille joulun odottajille ;)
Moikka, valitettavasti viime kuulumisesta on jo pitkään mutta ei anneta sen häiritä, sillä paljon asioita on tapahtunut sillä välin! Kisat loppuivat, ja veneiden pakkauksen jälkeen Niksu, Heka ja tytöt häipyivät, ja me vietettiin pari päivää vapaata. Tosin siihenkin vapaaseen mahtui yksi köysitäydennys, ja Niksun uusien purjeiden haku.

Yllä kuva Monte Carlon kasinosta, ja Juuso uuden autonsa edessä (kuva on muuten otettu Nokian N73:lla). Monte Carlo oli pitkästä aikaa kiva kokemus, kävimme myös visiitillä merimuseossa… Purjeiden haku reissulla taas oli aikaa tutustua Genovaan, sillä ystävämme Simo oli odottamassa suoraan purjeneulomon ovella, ja vei meidät pikavisiitille vanhaan kaupunkiin

Genovan jälkeen, eli toisena vapaa päivänä olimme aikeissa jatkaa matkaa vielä palamokseen, mutta valitettavasti seuran ovet oli suljettu sen verran kovilla lukoilla, ettei traileria olisi saanut aidan yli, ali eikä läpi edes kirveellä. Oli siis nukuttava portin edessä vartiossa, ja odotettava aamuun!
Viimein seuraavana päivänä Palamoksessa edessä olikin korjaushommat. Kölin kanssa ollaan taisteltu nyt pari päivää, ja tulosta alkaa vihdoin syntyä ;) Se liikkuu sittenkin… Ensimmäisestä päivästä lähtien meillä oli täysi ylläpito, vaikka asuimmekin autossa, sillä eestiläiset tytöt Marjaliisa ja Elise ovat laittaneet joka päivä meille aamiaista, ja välillä myös päivällistä! Ja herätyskin on tapahtunut ikkunaan koputtamalla kun ruoka on ollut valmista! Kiitos… Ylläpito loppui tietysti kun siirryimme appartementokseen Enricon saavuttua, joten täytyy olla pikkasen oma aloitteisempi!
Kisat alkaa huomenna, ja pakko sanoa että ollaan yllättävän kovassa seurassa vuoden aikaan nähden. Normaalisti Palamos ei vedä näin paljon huippuja puoleensa, eli tulee todella kovat paikat kisassa. Jos selviämme medal raceen niin hyvä! Alla vielä nähtävillä pari ylimääräistä otosta.

That’s all folks! Stay tuned, älkääkä olko liian kriittisiä tulosten suhteen, sillä alla on noin 35 rakennustuntia ja 20min purjehdusta :)
Imperian kolmipäiväinen kisa on viimein ohi. Kuten kuvista näkee, kaikki lähdöt vedettiin kovahkossa kelissä (noin 20knots), ja aaltoa löytyi! Ylemmässä kuvassa FIN9 eli TURSKA3 oikean puolimmaisena veneenä…
Ensimmäinen päivä oli yksin omaan FIN7:n eli Niksun ja Hekan juhlaa. Pojat avasivat tiukasti voittamalla ensimmäisen lähdön helposti; vauhtia oli sen verran, että se salli pienet manööverivirheet ja taktiset mokat, kuten väärille merkeille ajelut! Zandonaa näki vain peräpeiliä, ja gasti taisi saada kuulla kunniansa… Toisessa lähdössä ennen merkkiä Zandonaa vilahti poikien ohi epäonnistuneen vendan takia, tosin lenssillä käytiin vielä kova taistelu lähdön voitosta. Tosin liikojahan ei voi parin kuukauden taipaleen jälkeen odottaa ;) Muut suomalaiset, kuten me, seurasivat perästä mutta tosin kohtuu läheltä! Itse emme saaneet venettä liikkumaan suuressa aallokossa haluamallamme tavalla. Ensimmäisen päivän (2 lähtöä) jälkeen Niksu 2. (jaetuilla pisteillä 1:n kanssa) ja me 8.
Toisena päivänä ei tuulta ja hullu aallokko, jonka lisäksi meressä suureet määrät romua ja puutavaraa yön myrskyn jäljiltä. Eli ei lähtöjä, koska keli oli purjehduskelvoton. Hauska sattuma tosin oli, että Rip Curl järjesti viereisellä rannalla surffikisaa…
Kolmantena päivänä tuuli käänsi 180 astetta, mutta aallot ei! Tuloksena kauhea sivumyötäinen aallokko, ja uusi aallokko tuulen suunnasta. Aamulla virtaa oli kevyet 20metriä minuutissa ja tuuli kohtuullisen kevyttä, joten ensimmäinen lähtö oli hiukan kinkkinen. Vaikka lähtövoiton avaimet olivat käsissämme, totesimme että emme halua vielä tällä kertaa kerätä pottia, ja annoimme ne innokkaammille. Saimme silti 4. sijan lohdutuspalkintona, samalla kun Niksu kikkasi lenssillä ennen alamerkkiä Zandonaan nololla nostotempulla. Gasti taisi taas saada muistutuksen olemassa olostaan… Sitten tuuli nousikin 20knots lukemiin (yli 10m/s) ja tykitys alkoi taas. Virta pomppasi ennen kokemattomaan 70 metriä minuutissa lukemiin, joka mutkisti hiukan tilanteita. Lähdössä ja ylämerkillä tuli sellainen sumppu että kolaritili oli pakko avata. Tuloksena täysin tuhoutunut sveitsiläisen veneen keula, ja pusu Giulian veneeseen. We are really sorry guys… Sveitsiläisten vene on vakuutuskeissi ja Giulia leppyi nopeasti, koska pusu oli aika pieni. Meidän vene ei juurikaan kärsinyt ensimmäisen asteen yhteydestä ;). Lähtö olisi kaikesta huolimatta mennyt hyvin, vene kulki kuin ohjus, mutta jouduimme ottamaan DSQ:n törttöilystämme. Kaikki esittivät osaamistaan hyvin, tosin Maria ja Jasmine olivat syystä tai toisesta (?) vaisuja. Osasyynä varmastikin oli surkeat startit, joihin kaikki, paitsi Hanna ja Miksu, syyllistyivät. Ei Marialla ja Jasminella kuitenkaan huonosti mennyt, sillä he ottivat tyttöjen fleetin 2. paikan.
Sijoitukset lopputuloksissa:
1. Zandona Gabrio / Trani Andrea ITA2
2. Dubbini Luca & Roberto ITA4
3. Zeni Fabio / Pitanti Nicola ITA11
4. Cisco & Simo ITA911
5. Niksu& Heka FIN7
6. Joonas&Juuso FIN9
Mukana jotain hitusen vajaa 40 venettä. Ja tytöissä:
1. Conti Giulia / Micol Giovanna ITA23
2. Maria&Jasmine FIN1
3. Hanna&Mikaela FIN142
… tyttöjäkin oli aika paljon.
Alhaalla vielä kuvat Niksun ja Hekan tähtihetkistä ensimmäisenä päivänä!


Big up 470 Team Finland and our coach Chicco!
Hyvää itsenäisyyspäivää! Treenit Imperiassa on viimeinkin lähteneet käyntiin kunnolla: muutama 5-6h sessiota on jo pidetty, mutta silloin tällöin vaivaa tuulen puute. Täällä on poikkeuksellisen lämmintä vuoden aikaan nähden, ja se myös näkyy tuulen suhteen… Eipä tuo mitään, kunhan joka päivä vain päästään vesille!
Tänään aamulla oli täysi pläkä, iltapäivällä nousi tuuli, ja päästiin ajamaan vauhtitreeniä hyvässä aallokossa!
Ps. Kuvan ilmeet ovat vakavat vain kuvausteknisistä syistä.
—————————
Pientä lisäystä vielä juttuun. Tänään purjehdittiin kaksi settiä, ja aika hyvässä tuulessa. Kuvat puhuvat luonnollisesti puolestaan!



Tämä foto todisteeksi kaikille, ettemme vain istu rannassa raksaamassa venettä. Myöhemmin todisteita jopa yhteistreeneistä! Viikko aikaa saada kaikki kuntoon, ja vene trimmattua…
Bad Behavior has blocked 173 access attempts in the last 7 days.