Paska päivä

May 13th, 2006

Moro, tänään kaikki meni aivan päin seiniä. Ensinnäkin aamulla oli taas kuumetta, ja jouduttiin lillumaan pläkässä ihan kiitettävä aika ennen kuin tuulta tuli. Ja sitten kun tuulta tuli, saatiin yksi lähtö. Valitettavasti startin kuitenkin pilasi kölin alle sujahtanut spinaakkeri :). Eli ei gold fleettiä vielä täälläkään, mutta olemme kyllä se sitten joskus.

Nyt näin kisan jälkeen olo on parempi kuin aikaisemmin, ja uskaltaisin jopa toivoa että huomenna oltaisiin jo täysin terveitä. Olimme eilen syömässä Suomen joukkueen kanssa, mutta ilta venyi todellakin liian myöhäiseksi, ja tulos oli havaittavissa aamulla. Ei näin.

Liiton sivuilla kisoista on tiedotettu todella huonosti, eikä mediassakaan ole varmaan Suomen puolella paljon näkynyt painettua tekstiä. Elikkä on tosiaan muitakin tietolähteitä kuin meidän sivumme: Pete Karton & Sami Öhmanin tilannekatsaukset löytzz http://www.sailtopeking.com

World Sailing Games 2006

May 12th, 2006

Aloha. Treenipäivät on treenattu, eikä paljoa pläkässä lillumisesta jäänyt käteen. Veneen naruvarustus on selkäpiitä karmiva, systeemit prakailevat melkein koskiessa, mutta kaikessa karuudessaan pinnatuntuma on hyvä. Vantit ovat eri mittaisia, mikä tuo kivan lisämausteen rakeja yms. mittaillessa. Masto on laitettu hyvään paikkaan kevyttä tuulta ajatellen, ja spreaderit on perus 50cm pitkät (painavat tiimit käyttävät yleensä about 48cm näillä mastoilla…). Toimiva yhdistelmä kevytrakenteisille alle 8 knotsissa, mutta kun tuuli nousee sen yli niin minkäs teet. Onneksi puuskainen ja shiftaileva tuuli jättää kuitenkin tilaa taktiikalle, niin vauhdilla ei juuri kisaa ratkaista. Kauhulla odotamme myös, milloin “deposit” lähtee juoksemaan :) Meillä ei vielä ole sen kummempia tapahtunut, mutta joku on ehtinyt tehdä tiliä jo 500€ edestä.

Ja niinhän siinä kävi sitten, että flunssa iski kun kisat alkoi (juuri kun ehdin kehuskella etten turhia sairastele). Meikällä ollut nyt keskiviikkona ja torstaina kuumetta, joten ollaan purjehdittu vähän puolikuntoisina kun Juusokin on flunssassa, mutta tänään on jo parempi fiilis. Takana on 4 lähtöä, 2 hyvää ja 2 huonoa sijoitusta (11, 19, 9, 20). Totalissa ollaan 32. Vaikea sitten sanoa, ehkä me purjehditaan paremmin kun ollaan kipeinä?! Kaksi ensimmäistä lähtöä purjehdittiin kovassa tuulessa, ja kaksi viimeistä kevyessä. Sijaan 20. on about 10 pistettä, joten… we’ll see!

Sitä on ilmassa…

May 8th, 2006

… eli suuren urheilujuhlan makua ellei näköäkin. Mainoksia on kaduilla joka puolella, sen nimi lukee maitopurkkien kyljessä, ja ja järjestäjiä kuin vapaaehtoistyöläisiäkin on liki 1000. Television avattuamme 15 minuutin aikana todistimme kahdesti uutisia kisapaikan pystytyksestä. On mielenkiintoista, miten maassa, jossa mahdollisuudet purjehtia ovat surkeat voi tämän kaltainen tapahtuma saavuttaa niin laajan näkyvyyden. Kiitos kuuluu tietysti järjestäjille, sekä kv. liitolle, joka on satsannut kivan summan rahaa peliin, joka näkyy mersun sprinttereinä ja vitoina kadulla (virallisia kisa-autoja on varmaankin satakunta). Loistava mahdollisuus siis tutkivalle journalismille ;)

Vaikka nepat eivät juurikaan ole niin purjehdusmediaa kuin mainstreamlehdistöäkään kiinnostaneet, puheenjohtajamme rikkoi kuitenkin turussa uutiskynnyksen jibbailemalla pari autoa pakettiin ;) Tosin Vene-lehden tapaan myöskään tässä artikkelissa ei nimiä mainittu (liekö sama kirjoittaja). Odotamme innolla milloin Jarkko tai Heka onnistuvat saamaan meille lisää medianäkyvyyttä! Big up jäbät, toivottavasti oli hyvät treenisessiot nyt menneenä viikonloppuna. Oli hienoa nähdä kuitenkin porukka kasassa Miksulla perjantai-iltana varsin tutuissa merkeissä!

Meikällä on kamera mukana, ja räpsinkin niitä nyt aikaisempaa innokkaammin, joten jos nyt viimein onnistuttaisiin saamaan niitä tännekkin… Lisäksi useampi kauppa tuntuu olevan pullollaan “quality wines”-tuotteita, joten saamme varmastikkin viiniraportin puuttuvat palaset täällä kohdalleen.

Itävaltaan

May 6th, 2006

Eipä siinä kauhean kauaa kestänytkään. Turska2 on jälleen sotajalalla ;) Nyt kohteena on kauan odotettu Itävalta, ja ISAF:n MM-kisat. Lentokone lähtee tänään kello 12.50, ja perillä ollaan noin 5 aikaan. Suuntaamme Neusiedl-järvelle suorinta reittiä, todennäköisesti jonkun kaiffarin kuskaamana, ja sieltä bongaamme rantaa lähimpänä sijaitsevan leirintä-alueen. Meitä varoitettiin pikkulinnun kokoisista hyttysistä, mutta suomalainen tiedustelija ei kaihda pienintäkään vaaraa, vaan pikemminkin nauraa sille.

Pahoittelut, ettei viiniraporttia tai kuva-galleriaa ole vieläkään saatu pystyyn. Tosiasia on se, että meikät on hyvinkin työllistettyjä kassulla kun sinne kerta niin harvoin tullaan! Ja iltalomilla mahdollisuudet internettiin ovat erittäin rajalliset. Mutta eipä tuo mitään, enemmän herkkuja siis myöhemmin, ja ompahan joku syy käydä näillä sivuilla urkkimassa aina että “milloin ne matkakoosteet nyt ilmestyy”.

Elikkäs nyt viimeistelemään pakkaukset.

Tuliko jo ikävä?

May 1st, 2006

Hey all the fellas, we ain’t dead yet:

Inttifoto
So boat is ready to race @ HSK, even we have been busy in military. See you all later ;)


Bad Behavior has blocked 173 access attempts in the last 7 days.