Metsähajoamisia

January 14th, 2006

Metsähajoamisia ja kenttäketutusta. Saavuttuamme lentokentälle Juuson isä oli vastassa, ja matkaa jatkettiin suoraan kassulle. Armeijan puolella vietetty viikonloppu olikin varsin toimiva yhdistelmä metsäleirin kanssa, ja sai ainakin melkein ensimmäisenä päivänä kirjoittajalle aikaan ns. “metsähajoamisen”. Termi on tuttu urheilukoulusta, ja tarkoittaa sitä, että kun Espanjasta palataan urheilemasta ja tullaan suoraan metsään leireilemään valtion kustantamana on kontrasti kahden ääripään välillä liian suuri.

Joka tapauksessa, me ei vaivuta epätoivoon, sillä suunnitteilla onkin jo seuraava ulkomaan reissu. Tähtäämme viikolla seitsemän kohti Cadizin lahtea. Mut loput asiasta sitten myöhemmin, vielä tässä vaiheessa mikään ei ole varmaa.

Koska nää sivut ovat weblog-tyyppiset, olisi tylsää jos seuraava päivitys tulisi vasta kun lähdetään uudestaan reissuun (eli kuukauden päästä). Ajattelin, että voisin ihan huvin ja urheilun vuoksi piristää niiden, jotka vielä tätä jaksavat lukea, talvipäiviä purjehdusaiheisilla jutuilla, ja kuvilla. Omia kuvia, ja juttuehdotuksia saa toki myös lähettää. Julkaisuajankohta on yleensä viikonloppu, koska kassulta en aio rustata mitään.
Ihan näin vielä lopuksi haluan esittää myös surunvalittelut seuraaville uusille aloikkaille: Havas, Haapiainen, Hoffman ja Pennanen sekä Pennanen. Ensimmäiset viikot ovat aivan hanurista!

Tässä vielä yksi purjehduskuva Espanjasta, kuvan otti Heikki Soininen eli props.

Viva la espania


Bad Behavior has blocked 173 access attempts in the last 7 days.